Siirry suoraan sisältöön

Tanssia lajinomaisesti vai jotain muuta…

Perinteinen opetustapa on opettaa tanssilajia lajinomaisesti. Lähes jokaisessa tanssilajissa on useita eri variaatioita ja niiden suhteen opettaja tekee opetuksessaan valintoja. Jossain vaiheessa opettaja ottaa ainakin tanssilajiin mausteita jostain toisesta variaatiosta, mutta voi myös opettaa kyseistä variaatiota tuntejakin. Tästä esimerkiksi suomalainen tango, englantilainen tango, argentiinalainen tango ja wanha tango tai vaikkapa pyörivä bugg, linjabugg ja liikkuva bugg. Vaihtoehtoja on paljon ja kaikki ruokkivat toisiaan, kun puhutaan lavatanssista.

Itse olen mielelläni siirtynyt siihen suuntaan, että haluaisin opettaa tanssimisen taitoja, joita sitten käytetään tanssilajeissa. Tanssimisen taidot ja tanssilajiperheisiin (esim. suljetun otteen tanssit, avoimen otteen tanssit, latinalaistanssit) liittyvät taidot rakentavat mielestäni tanssia usein paljon enemmän eteenpäin, kuin pelkkä tanssilajikohtainen taito, koska jälkimmäisessä usein mennään enemmän kuviot edellä, vaikka tanssitekniikkaakin kyllä harjoitellaan. En missään nimessä koe sitä huonoksi tavaksi, mutta haluaisin itse lähteä opettamaan isommasta kokonaisuudesta pienentäen pienempiin yksityiskohtiin eli tanssilajeihin.

Yksilöllisessä opetuksessa pienryhmä- tai yksityistunneilla näin opettaminen on tuottanut hyvää tulosta ja nautin siitä, kun oppilaani ovat huomanneet, kuinka paljon helpompi on tanssia, kun ei mietitä tanssilajeja, vaan vartalon ja motorisen liikkumisen perusasioita ja siitä päästään hitaita ja nopeita askeleita yhdistelemällä tanssimaan ilman, että ollaan kytkettynä mihinkään tiettyyn tanssilajiin.

Kysymys kuuluukin, että kun jokin tietty tanssilaji soi, niin pitääkö siihen tanssia juuri sitä tanssilajia? Mielestäni on hienoa, kun osaa kyseistä tanssilajia ja tanssii sitä kyseiseen musiikkiin, mutta on hienoa, kun osaa myös varioida siitä jotain ihan muuta. Musiikki kertoo mitä voisi tehdä ja yleensä kyseessä on hidas, tuplahidas, nopea tai tuplanopea askel tai jokin sen variaatio. Niitä yhdistelemällä musiikkiin tulee tanssista muusikoiden ja tanssijoiden yhteinen sävel ja jopa vuoropuhelu.

Mutta mitenkäs on mahdollista tanssia ilman minkäänlaisia tanssilajeja yhdessä? Kehittämällä vienti- ja seuraamistaitoja, johon taas liittyy vartalonhallinta, -kannatus ja motoriset taidot.

Koskaan ei ole myöhäistä alkaa harjoittelemaan noita tanssimisen taitoja lisää. Myöhäisemmässä vaiheessa se vain vaatii lisää työtä, koska taustalla on olemassa tiettyjä tapoja tanssia ja vanhasta pois oppiminen on aina vähän haastavampaa. Mutta ahkera työ palkitaan ja tanssitaidot kehittyvät siten aina eteenpäin.

Tällä tavoin se kuuluisa ”tanssitaivas” voi kenties löytyä helpommin:-)

22.8.2019

Tästä klikkaamalla takaisin blogien etusivulle