Siirry suoraan sisältöön

Miksi yksityistunnille?

Minulta on kyselty, että miksi ihmiset käyvät yksityistunneilla. Yleiselle tunnille pääsee niin paljon halvemmallakin. Eikö se ole turhaa rahan hukkaa?! NO EI OLE!

Asioilla on monta puolta ja mutta minun mielestäni yksityistunneilla oppii parhaiten, koska opettaja antaa kyselelle oppilaalle tai oppilasparille silloin aikansa täydellisesti. Kun taas yleisellä tunnilla aika jaetaan koko ryhmän kesken ja opetus etenee useinmiten ryhmän keskitason mukaan ja välttämättä kaikille ei henkilökohtaista palautetta pysty antamaan. Ja välillä ei oikeastaan kenellekään, jos ryhmän koko on kymmenistä satoihin ihmisiin.

Yksityistuntia varatessa kannattaa sopia opettajan kanssa etukäteen, että minkä vuoksi tunnin haluat ja mistä tanssilajista kenties on kyse vai onko kyseessä vaikkapa tanssitekniikan parannus johonkin tiettyyn lajiperheeseen tms. Silloin opettajan on helpompi orientoitua tuntiin jollakin tapaa etukäteen. Olen kyllä silläkin tavoin pitänyt joskus yksityistuntia, että menimme kahvikupin ääreen juttelemaan tavoitteista yksityistunneille ja lähdetty samantien siitä treenaamaan.

Yksityistunneillani käy erilaisia oppilaita, kuten pariskuntia, miehiä, naisia ja myös tanssikisaajia. Tunneille tulevan taitotaso vaihtelee aivan perusteita opettelevasta pitkällä olevien tanssijoiden ja kisaajien taidon hienosäätöön.

Miksi asiakkaani tulevat opiskemaan tunneilleni? Syitä on laidasta laitaan, esim. häät tulossa ja halutaan oppia häävalssi tai -tanssi, tai tuleva anoppi/appiukko haluaa oppia tanssimaan, että ei ”nolaa” tulevaa miniää tai vävypoikaa häissä. Joku on taas halunnut opiskella yksityistunneilla, koska on todennut, että hän ei uskalla/halua mennä yleisille tunneille jostain syystä. Joku on halunnut joskus yllättää tyttö- tai poikaystävänsä, kun toinen tanssii ja toinen ei vielä osaa niin hyvin ja sitten käydään joskus ”salaakin” toiselta osapuolelta opiskelemassa. Joku on halunnut saada esim. johonkin tiettyyn tanssilajiperheeseen lisää osaamista, että on hauskaa tanssia kyseisiä lajeja lavoilla tai joku halunnut oppia tanssimaan edes muutamaa tanssilajia, että oppisi rytmitajua ja tanssien perusteita. Joku on taas halunnut oppia tanssimisen peruteita, että uskaltaa mennä tanssikurssille ja pystyy siten vastaanottomaan asioita paremmin, kun perustekijöitä on jo vähän olemassa. Kisaajilla ja taitavilla tanssijoilla on taitotaso yleensä lähtökohtaisesti niin hyvä, että on hienoa antaa heille pieniä elementtejä tanssiin lisää, jotka voivat muuttaa tanssin ilmettä paljonkin ja he ovat kykeneväisiä ja halukkaita niitä ottamaan vastaan. Mutta yhtä paljon innostun myös vasta tanssia aloittelevan oppilaan ahaa-elämyksistä ja onnistumisen ilosta.

Kuinka monta yksityistuntia olisi hyvä ottaa? Tämä on jokaisen oma päätös ja se täytyy tehdä omien tuntemuksien mukaisesti, johon sisältyy tietenkin myös oma lähtö- ja tavoitetaso. Yksittäisellä tunnilla tanssia aloittelevalle annan perusasioita, jotka yritetään saada kroppaan tutuksi liikeradaksi ja pidemmällä oleville oppilaille annan usein useita pelimerkkejä ja sitten niistä voi valita omansa ja rakentaa niitä omaan tekemiseensä toistojen kautta itsenäisesti. Useammille tunneille tuleville annan oppilaille pelimerkkejä, joita treenataan ensin salilla ja sitten niitä jää oppilaalle kotiläksyksi niin, että seuraavalla kerralla päästään vähän hiomaan eteenpäin ja jotain lisättyä, kunnes päästään haluttuun yhdessä sovittuun lopputulokseen. Pitkän tähtäimen oppilaiden kanssa rakennetaan tanssia sen mukaisesti, miten syvälle he haluavat tanssin ”uppoutua”, kuinka paljon he pystyvät vastaanottamaan asioita ja kuinka ahkeria he ovat harjoittelemaan itsenäisestikin.

Yksityistunteja olen pitänyt viime vuosina enemmän, kuin yleisiä tunteja. Se on mielestäni paras tapa oppia tai syventää osaamista ja saada juuri sinun tarvitsemiasi asioita omaan tanssiisi. Suurimman osan yksityistunneista pidän Joensuun suunnalla, mutta myös matkan varrella liikkuessani olen pitänyt Oulusta Helsinkiin ja Joensuusta Turkuun.

Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat oppia tanssimaan tai haluat parantaa tanssitaitoasi. Mietitään sinulle/teille yhdessä sopiva toteutustapa.

8.9.2019

Tästä klikkaamalla takaisin blogien etusivulle