Siirry suoraan sisältöön

Kansantansseja, lavatansseja – tanssia!

Tanssin ilo on mahtavaa kaikissa tanssigenreissä! Olin viikonloppun kansantanssin ja kansantanssimusiikin parissa ja totesin ihanan yhteisöllisyyden ja niin vilpittömän ilon tanssista ja musiikista yhdistävän ihmisiä lähtökohdista riippumatta. Viikonloppu oli todella voimaannuttava koko porukalle.

Paikalla oli tanssinopettajia ja -ohjaajia, vasta tanssiharrastuksensa aloittaneita, ammattisoittajia, soiton harrastajia ja kaikkia niiden välistä. Upeinta on se, että kaikki tanssivat kaikkien kanssa ja soittivat kaikkien kanssa ja kaikki hyväksyttiin sellaisena, kuin he olivat. Kaikki saivat rohkeasti ja turvallisesti tehdä osaamisensa mukaisesti ja vähän ylittääkin sen!

Suurin osa läsnäolijoista kansantanssin harrastajia ja minä lähtökohtaisesti seuratanssin maailmasta. Oli ihana tanssia tuttuja lavoilla tanssittavia kansantansseja paljon vapaammin leikitellen erilaisin maustein ja etenkin huomata, että kansantanssimaailmassa seuraaminen ja vieminen voi olla hyvin vapaata, jossa molemmilla roolit vaihtuvat hyvin kevyesti. Opin todella paljon uutta ”vanhoihin tuttuihin” tanssilajeihin ja myös tuntemattomampia tanssilajeja vähitellen opiskeltiin paremmalle tasolle.

Poistuin siis omalta mukavuusalueeltani ja lähdin opiskelemaan uutta maailmaa osaksi omaa tuttua ja turvallista maailmaani ja sain paljon enemmänkin, kuin odotin! Sain tietenkin lajinomaista oppia paljon huippujen valmentajien johdolla ja lisäksi paljon muuta, mm. paljon uusia ystäviä ympäri Suomen.

Kun olen tanssinut viikonlopun kansantansseja, koen saaneeni lavoilla tanssittaviin tansseihin todella paljon asioita lisää. Olen oppinut erilaista yhteisöllisyyttä, erilaisia tapoja tanssia monia eri tansseja, viemisen ja seuraamisen erilaisia vaihtoehtoja yms., jotka varmasti jalostuvat erilaisiksi asioiksi tulevaisuuteen. Koen olevani paljon rikkaampi ja monia asioita taas enemmän ymmärtävämpi, kun mitä olin viime viikolla.

Vastaavia ajatuksia on myös tullut jossakin määrin, kun aiemmin olen käynyt tutustumassa erilaisiin tanssimaailmoihin baletista burleskiin ja kilpatanssista zumbaan ja rivitanssiin. Kaikki tanssit tukevat ja rikastuttavat toisiaan. Kaikesta tanssista on hyötyä oman tasapainon, liikkumistapojen ja monien muiden asioiden kehittämiseksi ja myös erilaisen yhteisöllisyyden luomiseksi.

Minulle tanssi merkitsee todella montaa asiaa… Se on ihana liikuntamuoto, osa sosiaalista elämää samanhenkisten ihmisten parissa, ikuisesti haastetta tekemiseen antava upea tapa viettää aikaa ja oppia uutta. Ja lisäksi siitä on tullut myös ammatti, jossa saan nauttia muiden oppimisen ilosta!

Tanssi, ihan miten haluat, pääasia, että tanssit!

18.11.2019

Tästä klikkaamalla takaisin blogien etusivulle