Oma tanssini on viime aikoina jäänyt vähemmälle, kun aikaa siihen ei ole ollut kaiken muun tekemisen ohella. Videoin omaa tanssiani johonkin projektiin liittyen ja huomasin taas, että kylläpä on oma tekeminen jäänyt tosiaan vähemmälle ja perusasioihin on taas palattava!
Kun haluaa tanssissa kehittyä, niin omaa tanssiaan täytyy myös katsoa jotain kautta, että saa muunkin arvion asiasta, kuin oman tuntemuksensa. Oma tuntemus saattaa olla toisenlainen, kuin miltä tanssi oikeasti näyttää.
Omaa tanssiaan voi tarkastella hyvin harjoitellessa joko yksin, parin kanssa tai yleisillä tunneilla, jos salilla on peili. Kaikki eivät tykkää itseään peilistä katsoa, mutta suosittelen sitä, koska silloin näkee hyvin perustekemisensä oikean laidan.
Mitä hyötyä peileistä tai videosta oikeasti on? Mielestäni etenkin peili on todella tärkeä elementti, kun mietitään vartalon tuntemuksia ja missä se vartalo oikeasti menee. Esimerkiksi lähes kaikissa latinalaistansseissa lantio jää tavallaan vartalon jälkeen. Tämähän johtuu jalalle asettumisesta ja tukijalan käytöstä, mutta tanssia opiskellessa usein lantiota liikutetaan muutoinkin, vaikka se ei olisikaan tarpeellista. Käsitys lantion suunnasta paljastuu hyvinkin peilin edessä ja se auttaa oppimaan asiaa enemmän. Tätä suosittelen vahvasti kaikille! Vaikka kotona peilin edessä pystyy tanssimaan pienessäkin tilassa, joka kehittää eteenpäin!
Tästä seuraava askel on videoida tanssiaan. Se kertoo raakaa totuutta tanssista myös erilaisissa kuvioissa, joita et voi peilistä seurata. Videota ei voi huijata mitenkään, vaan sieltä näkee, tuleeko se askel kannalla vai päkiällä tai työntääkö se tukijalta tms.
Mitä hyötyä videoinnista on? Varmastikaan suurin osa tanssijoista ei halua tanssiaan videoitavan ja se ei ole tarpeellistakaan kaikille. Jos kuitenkin haluaa analysoida omaa tanssiaan tarkemmin ja kehittää tanssimistaan, niin mielestäni se on suositeltavaa.
Itse käytän videointia välillä yksityistunneilla aloittelijoista pidempään tanssineisiin. Pyydän oppilasta/oppilaita katsomaan videota, jonka kuvasin ja sitten analysoidaan sitä yhdessä.
Mutta siis itse oman tanssini videolta taas nähneenä, palaan perusasioiden harjoitteluun. Perusasioita ei voi koskaan kerrata liikaa, että ne pysyvät luonnollisina liikeratoina vartalossa ja siitä sitten kehittyvätkin.